annoin sun lähteä

rakas

mutta en ilman että taistelin
ja viimeiset hetket katselin
miten maa kiertää oman akselin
ja näkyy ikkunasta kirkas valo
kunnes vaipuu horisonttiin himmenevä kajo
pimeydessä enää pienen tähden palo
enkä vastapäivään enää pysty juosta
nousta enää yhtäkään vuorta

ja mä susta luovuin
hitaasti sen tein, vähitellen
tekojani hyvitellen
vähitellen

susta luovuin
lähteä annoin
ikuisuuksiin

siellä kohtaamme
uskon ja toivon niin
ja kun aika on loppu
jäljelle jää vain hiljaisuuden lohtu

. . .

mira simsiö lokakuun seitsemäs 2020