Taas heräsin silleen hätkähtäen ja siinä sä taas olit. Mut kuva häiviää nopeesti. Sulla oli kädessä appelsiini ja mustaa kynsilakkaa. Sä istuit tummanvihreällä nojatuolilla, sellasella samettisella ja pidit silmiä kiinni. Luulen, et kuuntelit jotain sulle tärkeää. Mut mä en kuullut sitä. Mä saatoin olla jossain kauempana, et näin sen tilanteen, mutten ollut siellä. Siltä se tuntu. Sun hymy oli sellanen hämynen, pakkasillan sininen. Ja sun sormilla maalailit ilmaa siinä kun istuit. Seuraavaks oltiinki Lontoon Palladiumissa ja istuttiin iltaa Nick Caven kanssa. Se on niin surullinen. Mut sit se vetää Rings of Saturnin ja mä nään taivaan ja pilvet ja makaan yhtäkkii PoriJazz 2008 nurmikolla. Nick Cave On Stage. Ei se tainnu sillon siel ees olla oikeesti. Jengi heiluu ja jossain tuoksuu pajari. Sä kuorit sen appelsiinin ja tarjoot mulle palan. Se hetki toistu monta kertaa ja tuntu ettei se lopu. Hirveen pitkään näin sen appelsiinin. Ja sut sen takana, vähä blurrina. Mä otan palasen, mun sormet koskee sun kämmentä ja sit sä katoat. Mä herään. Huhhuh.

mira s. unia susta toukokuun lopulla 2022,